På svenska In English Espoon pelimannit


Espoon pelimannit - Esbo spelmanslag on hyväntuulinen ja edustava pelimanniorkesteri Espoosta, jonka svengaava soittotyyli tunnetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin. Erityisen kysytty yhtye on monien tapahtumien tanssiorkesterina, ja tunnelma on katossa viimeistään silloin, kun orkesterin vakituinen vieraileva laulusolisti ja legendaarinen iskelmätähti Vieno Kekkonen astuu orkesterin eteen.

Perinteisen ja vauhdikkaan pelimanni- ja tanssimusiikin lisäksi orkesteri soittaa myös vanhoja salonkitansseja. Yhtyeen soittimisto käsittää koko pelimannimusiikin tärkeimmät instrumentit. Tahtia antavat lukuisat viulut, harmonikat, klarinetit, mandoliinit, kitarat, kontrabassot ja rummut. Soittajia orkesterissa on n. 20, mutta tarvittaessa keikalle lähtee pienempikin kokoonpano.

Espoon pelimannit on osallistunut pelimanniyhtyeiden Suomenmestaruuskilpailuihin vuosina 2005 ja 2007. Molemmilla kerroilla yhtye valittiin sarjansa parhaimmaksi pelimanniyhtyeeksi. Yli 30-vuotisen historiansa aikana orkesteri on osallistunut lukuisiin levytyksiin, mutta oman ensimmäisen CD-levyn ”Tanssitaanko? – Får jag lov?” yhtye julkaisi v. 2005.

Esbo spelmanslag on alunperin perustettu Espoon työväenopistossa, jossa se toimii edelleenkin.
Orkesterin taiteellisesta tasosta vastaa musiikin maisteri Pekka Pentikäinen, ja muista juoksevista asioista Maarit Aarvala ja Märta Bergström.

KEIKKA- JA HARJOITUSKALENTERI
(päivitetty 17.4.2012):

Harjoittelemme keskiviikkoisin klo 18.30-21 Leppävaarassa Ruusutorpan koululla, os. Leppävaarankatu 24, Espoo. Uudet soittajat ovat tervetulleita mukaan!

Tulevia esiintymisiä:

Torstaina 17.5.2012 Helavalkeat Nummella. Soitamme klo 12 Lahjahovissa ja klo 14 seurantalolla alkavassa konsertissa.

Torstaina 14.6.2012 klo 14.30 soitamme Esbo Hembygdsföreningenin järjestämässä tilaisuudessa. Osoite: Lagstad hembygdsgård, Vanha Lagstadintie 4, 02770 Espoo. Soitto jatkuu samassa paikassa vielä klo 18.15.

Lauantaina 17.11.2012 soitamme Helsingin Sydäntoipilaat ry:n 40-vuotisjuhlissa tanssit, solistina Vieno Kekkonen

Muutokset ja lisäykset mahdollisia!

» MENNEITÄ TAPAHTUMIA

YHTEYSTIEDOT

  • Maarit Aarvala,
    puh. 040-5161101
    (maarit [ät] aarvala.fi)
  • Märta Bergström,
    puh. 040-7749037
  • Pekka Pentikäinen,
    puh. 0400-507242
    (pp [ät] pekkapentikainen.fi)